sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhlaa, arkea ja arjen juhlaa!

Viime viikot on mennyt juhlahumussa eikä loppua näy! Juhlakausi startattiin joonatanin serkkutytön 2-vuotis juhlilla kesäkuun alussa, ja viikon päästä seurasikin seuraavan 6-vuotis juhlat. Jälkimmäisiin päivänsankari oli esittänyt tarkat toiveet kakun suhteen ja minä lupauduin niitä toteuttamaan, en ole mikään mestari leipuri mutta juhlat ja leipominen on mieluisaa puuhaa, siinä kehittyy ja oppii jatkuvasti ja mussa se herättää ainakin tunteita. Tälläkin kertaa voimasanoilta ei vältytty mutta se tunne kun onnistuu on niin jäätävän hyvä että se kannattaa, voi edes välillä todeta osaavansa edes jotain. 


Viikko sitten saatiin myös maailman matkaaja kotiin ja se oli meidän perheelle suurin juhla, ja kyllä huomaa että on kaivattu kun ei joonatan päästä pappaa mihinkään yksinään. Kotiutumisen kunniaksi herran toiveiden mukaisesti oli kunnon ruokaa eli lasagnea, ja jälkkäriksi kokeilin ensimmäistä kertaa pavlovaa!


Torstaihin asti menikin leppoisasti viettäen ja sitten startattiin auto kohti mökkiä ja juhannuksen viettoon, säät ei ollut mainiot mutta se ei haitannut. Ruoka oli hyvää, seura mitä mahtavinta ja joonatan tykkäsi kun sai olla pihalla koko päivän. Pääsi jätkä paljuunkin kylpemään ja sekös hauskaa oli. 


Nyt ollaan kotona käymässä yksi yö ja lähdetään takaisin mökille remontti hommiin, sieltä suunnataankin loppuviikoksi mun vanhempien mökille koira vahdiksi ja sinne tulee myös meidän kaksi kaveria. Matkalla sieltä kotiin onkin taas yhdet synttärit juhlittavana alkuviikosta ja loppuviikko meneekin kihlajaiskahvien ja illanistujaisten parissa, ja senkään jälkeen ei loppua näy. Noh tammikuussa sitten ehtii taas hengähtää. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti