sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Uutisia

Hetki on mennyt edellisestä postauksesta, viime viikot on ollut niin täynnä ohjelmaa ja hälinää. 
Pappa palas kotiin, sitä ihmeteltiin muutama päivä, tässä on vietetty myös kahdet syntymäpäivät ja äitienpäiväkin oli viikko sitten. Äitienpäivää vietettiin kahvittelemalla mummien luona ja lopuksi suunnattiin mun vanhempien mökille yöksi, itse sain aamulla kahvin sänkyyn ja lahjaksi olen jo vähän aikaisemmin saanut aktiivisuus rannekkeen! 

Viikko sitten myös koin pienen yllätyksen kun housuja ylös kiskoessa ukko kiskoi taskusta sormukset, joten blogiin saattaa myös eksyä jonkin näköistä häähumua. Häitä ei kyllä juhlita vielä seuraavana kesänä, vaan suunnitelmissa olisi kesähäät kahden vuoden päästä. En näe mitään syytä kiirehtiä ja stressata häitä liian tiukan aikataulun takia, loppuelämähän tässä on tarkoitus yhdessä viettää. Rahaa ehtii myös säästää ilman että pitää kiristää menoja normaali arjesta ja ehtii suunnitella tarkalleen mitä haluaa, ja kun on ajoissa varaamassa saa haluamansa juhlapaika ja kirkon. 


Mutta tässä kaikki tällä kertaa, siirryn viettämään loppu illan tulevan aviomieheni kanssa...vielä ennenkun se taas karkaa ruotsin maalle. Ja hei ulkonahan on jo kesä! <3 IHANAA


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti