mulla on kauhea halu kirjoittaa vaikka mistä ja kokoajan, mutta en uskalla kirjoittaa mistä vain ja siihen se sitten aina tyssääkin. Myönnän olevani nössö joka pelkää että jos alkaisin oikeasti kirjoittamaan jotain muutakin kuin liibalaaba pintaraapaisua mitä nyt pitkälti teen, saattaisin saada enemmän kuuluvuutta ja sen mukana myös kuuluisat anonyymit kommentoimaan kuinka teen asiat väärin. Olen ollut ahkera blogien lukija jo monta vuotta, ja olen seurannut kuinka yksitoisensa jälkeen blogeja suljetaan koska kirjoittaja ei enään jaksa yhtäkään ikävää kommenttia siitä kuinka huono on.
en ole halunnut sulkea tai lopettaa blogia vaikka se ei todellakaan ole mitään sinne päinkään mitä sen haluaisin olevan, mussa elää kuitenkin niin syvästi halu siitä että joku päivä uskaltaisin tehdä tästä sellaisen blogin jota itsekkin lukisin. Mä toivon että se päivä on tämä, ainakin tänään musta tuntuu siltä että saattaisin pystyä pikkuhiljaa siirtymään lähemmäs toivottua lopputulosta tekstien sisällön kanssa, ainakin aijon yrittää vielä.
Tiedän että tulee viemään aikaa että löydän ne rajat joihin oon tyytyväinen, ja että osaan määrittää sen kuinka paljon uskallan avata että se tuntuu musta itsestä vielä hyvälle. Tiedän jo valmiiksi myös sen että aivan varmasti tulen kirjoittamaan tekstejä ja poistamaan niitä kun alan katumaan sen julkaisua. Mutta jos joku joskus tulis saamaan jotain mun blogista niinkuin mä oon saanut muiden omista tuntisin että oon onnistunut, ja toisaalta taas jos kukaan ei saa niin olempa ainakin saanut itselleni jotain.
Mä niin ihailen ja arvostan niitä bloggaajia jotka uskaltaa rohkeasti avata itsensä ja elämänsä, en usko että tuun koskaan avaamaan kaikkea meidän elämästä vaan ainakin nyt ajattelen rajan yksityisyydessä olevan aika tiukka, toki ajatus voi muuttua.
Mutta jos nyt lähdetään siitä että kirjoitan niistä asioista joista olen halunnut kirjoittaa, siitä millaista on elää uhmaikäisen kanssa hyvinä JA huonoina päivinä, siitä miksi sisustus ei koskaan ole valmis vaikka niin aina ajattelee, ikuisesta elämäntaparemontista joka on onneksi ottanut jo ison harppauksen eteenpäin, ekologisemman elämän opettelusta, siitä mikä mua ärsyttää, siitä mikä mua ilahduttaa ja siitä mitä liikkuu niinkin sekaisen ihmisen kuin minun päässäni. Ja silti haluaisin pitää pilkkeen silmäkulmassa ja huumorin mukana, sillä sellaista meidän arki oikeasti hyvin pitkälle on (välillä raivostumiseen asti....)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti