keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kuulumisia

Huh! Vihdoin alkaa olla koti kohdillaan, vielä puuttuu hyllyjä ja lisää tavaraa sais ilmestyä kun tuntuu että joka nurkassa kaikuu edelleen, neliöitä tuli nimittäin sen verran lisää että ei ihan olemassa olevat huonekalut riitä. 


Joonatankin on vihdoin sopeutunut muutokseen, alku oli hankalaa. Omassa huoneessa nukkuminen jännitti ja ensimmäiset yöt poika nukkuikin äidin ja isin kanssa, siitä sitten omaan huoneeseen kun laatikoista oli purettu omat tutut uni jutut, nallet ja soittorasia rauhottaa vaikkakin "en tahdo nukkua" kausi jatkuu edelleen. Vaikea tottua siihen että nukuttaminen vie nykyään niin kauan aikaa kun ennen pikku herra nukahti minuuteissa sänkyyn laiton jälkeen. 

Mun työt loppui ja tällä hetkellä poukkoilen jossain olemattomassa välitilassa yrittäen siirtyä koko päivä opiskelijaksi mutta ilmeisimmin jos ihminen yrittää käydä samaan aikaan ammattitutkinnon ja kirjoittaa itsensä ylioppilaaksi, ei se sovi järjestelmään. 



No tämän johdosta joonatan on ollut enemmän kotona ja ollaan tutustuttu uuteen naapurustoon, meillä on paljon kivoja puistoja ja luonto lähellä. Talveksi lähelle tulee jää ja päästään isin seuraksi luistelemaan, katotaan meneekö tää talvi vielä kengillä vai koitetaanko jo ihan luistimia. Hiihtoladutkin on lähellä, joonatanille ei tosin suksia kyllä vielä osteta mutta mä löysin omani keväällä mökin ulkovarastosta ja voisin käydä koittamassa kuinka suksi luistaa :D

Tämmöstä tänne nyt, yritetään löytää uudelleen arkirutiinit omille paikoilleen ja mahdollisesti parantaa puutteellisia kohtia! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti