sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kesää odotellessa

Yksi lastenvaate friikki ilmottautuu!
Ja kyllä meillä käytetään ihan tavallisia vaatteita eikä kuluteta järkyttäviä summia pojan vaatteisiin, suurin osa vaatteista ollaan tähän asti saatu mun kummipojan kerran käyttäminä tai ostettu kirpparilta, mutta oon hyvin tarkka siitä mitä puen pojalle päälle ja että on aina siistit vaatteet (enkä tällä tarkoita ainoastaan puhtautta). Meiltä löytyy vaatteista muumia,lohikäärmeitä,autoja ja lentokoneita, en ole mikään merkkivaate friikki vaan tykkään pukea poikaa värikkäästi ja lapsellisesti niinkuin lapsia kuuluukin. MUTTA toki meiltäkin löytyy vaatteita jotka on mun mielestä vaan niin älyttömän söpöjä minikoossa ja vielä kun poika ei sano vastaan niin aijon pukea sille päälle niitä mitä ei varmasti myöhemmin itse valitse, tai sitten valitsee sitä ei koskaan tiedä! 

Nyt aattelinkin esitellä vähän meidän kesävaate hankintoja, kaikki lähti nahkatakista joka jäi kummipojalta pieneksi ja oli sitten meille sopivaa kokoa


tästä tällä kertaa maksettiin 10€ ettei aina olla ihan vaan pummilla vaatteita saamassa ;) saatiin kaupan päälle sandaalit jotka oon hukannut eteisen kaaokseen johon en uskaltanut koskea ettei räjähdä. 

Takin kaveriksi sitten tilasin hm:stä lippiksen josta näkyy mun tän hetkinen suosikki väri, oh ihana minttu! Mukaan lähti myös valkoiset tennarit ja tiedän kyllä kuinka älytöntä on tilata puolitoista vuotiaalle pojalle valkoiset kengät, mutta niiden tarkoitus ei olekkaan palvella meitä kuin tämä kesä ja sitten ne saa heittää pois jos ovat huonossa kunnossa. Näin kyllä nyt myöhemmin että prismaan oli tullut samanvihreitä tennareita kuin tuo lippis on ja mun on niin vaikeaa olla ostamatta niitä! 



Kenkien ja lippiksen hinnaksi tuli 22euroa ja risat sisältäen postikulut kun ei meidän hmstä kyseisiä tuotteita löytynyt. 

Ja vielä kuva pikkuherrasta kesävarustusta kokeilemassa :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti